Vuoden Positiivisin Lahtelainen

Vuoden Positiivisimmaksi Lahtelaiseksi vuonna 2017 on valittu kanttori ja kuoron johtaja Marjaana Turunen.

Turunen on vuosien ajan saanut lahtelaiset laulamaan ilolla. Hän on vuodesta 1992 toiminut kanttorina Lahden seurakuntayhtymän Salpausselän seurakunnassa ja työssään tuonut laulua ja musiikkia monen lahtelaisen elämään vauvasta vaariin. Kanttorin toimen lisäksi Turunen tuo laulamisen iloa monen elämään johtamiensa kuorojen, Lahden Gospelkuoron, PreGo-valmennuskuoron sekä Laulamattomien kuoron kautta. Yhdessä Gospelkuoron kanssa Turunen on vienyt lahtelaista asennetta myös Lahden ulkopuolelle; muun muassa Talent Suomi -kilpailuun finaaliin.

Elämäntyöpalkinnon saajaksi vuonna 2017 on valittu ammattipartiolainen Petri Louko, joka on pitkällä partiourallaan vuodesta 1991 toiminut mm. Hämeen Partiopiirin aluepäällikkönä ja ollut monen partiolaisen kultainen apu, henkinen tuki ja auttava käsi.

Kiitos kaikille ehdotuksia antaneille!


Vuoden-Positiivisin-Lahtelainen-banneri-2015_800x400px

Valintaperusteet ja kriteerit

Vuoden Positiivisin Lahtelainen on henkilö, joka voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, urheilija tai johtaja, opettaja tai hoitaja. Tärkeää on, että hän on henkilö, joka voi toimia esikuvana muille, koska:

– hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta

– hänen saavutuksensa ovat merkittäviä

– hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen

– hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa

– hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin

Palkinnon voi vaihtoehtoisesti saada myös organisaatio, yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti edellä mainittujen kriteerien mukaisesti.

Positiivarit ovat edistäneet positiivisuuden sanomaa valitsemalla vuodesta 1993 lähtien Vuoden Positiivisimman Suomalaisen. Vuodesta 2004 Positiivareiden kanssa valinnassa yhteistyötä on tehnyt Suomen Nuorkauppakamarit ry. Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Positiivarit Oy tekevät yhteistyötä edistääkseen yhteiskunnan positiivista muutosta korostamalla positiivisuutta ja palkitsemalla onnistumisia.

 

Vuoden Positiivisimmat Lahtelaiset:

2004 – Erkki Niemi, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Hämeenmaa
2005 – Eija Savikko, liikuntasihteeri, Lahden kaupunki
2006 – Erkki Krohn, diplomiurkuri, Pro organo Pleno ry
2007 – Riku Routo, Riku Motor Oy
2008 – Wilson Kirwa, juoksija ja kirjailija
2009 – Sipe Santapukki, muusikko ja toimitusjohtaja, Apulanta Oy
2010 – Jari-Matti Latvala, ralliautoilija
2011 – Martin Mustonen, tapahtumajärjestäjä, Summer up -festivaalijohtaja
2012 – Lasse Kantola, draamapedagogi
2013 – Jari Larinto, mäkihypyn pitkän linjan toimija
2014 – Kari Härkönen alias Brädi, rap-artisti
2015 – Heidi Kivinen ja Toni Putula, yrittäjäpariskunta, ”support your local” -tuotemerkki ja Petit St Louis -myymälä
2016 – Jan Latvala, entinen jääkiekkoilija

 

Projektipäällikkö 2017:
Lotta Mantere
p. 050 366 3160
lotta.mantere[at]gmail.com

 

Mukana positiivisimman lahtelaisen etsinnässä: